| | |

Stina Krookin säätiön stipendi avasi ovia Josefin Silénille New Yorkissa

Kuva: Josefin Silénin kotiarkisto.

Nuorempana Josefin Silén haaveili urasta esteratsastuksen maailmantähtenä, mutta esiinnyttyään Peppi Pitkätossun roolissa Finnsin kesäteatterissa hän tiesi haluavansa musikaalitaiteilijaksi. Vuoden 2023 syksyllä, 17 vuotta myöhemmin, Josefin muuttaa New Yorkiin. Hänet on ensimmäisenä suomalaisena hyväksytty arvostetun Berklee-yliopiston ”Writing and Design for Musical Theatre” -maisteriohjelmaan.

 

Jos äidiltä kysytään, Espoossa kasvanut Josefin Silén alkoi laulaa ennen kuin osasi puhua. Muiden lasten tavoin Josefinilla oli unelmia siitä, mikä hänestä tulisi isona.

 

”Uneksin Hollywood- ja pop-tähteydestä ja esteratsastuksen maailmanmestaruudesta. Mutta sitten minut valittiin Peppi Pitkätossun rooliin Finnsin kesäteatterin esitykseen, ja silloin tajusin, että halusin näyttämölle”, Josefin Silén kertoo.

 

Vuonna 2022 Josefin Silén esiintyi pääroolissa Maryna Svenska Teaternin Mary Poppins -musikaalissa. Kuva: Cata Portin.

 

Useita rooleja ja tuotantoja jo teini-iässä

 

Esitettyään Peppi Pitkätossua 12-vuotiaana Josefin osallistui 14-vuoden iässä Melodi Grand Prix -laulukilpailuun. Viisitoistavuotiaana hän toimi demo- ja taustalaulajana Helsinki Recordsilla ja vuotta vanhempana taustalaulajana Euroviisujen semifinaalissa ja finaalissa. Teini-ikäisen hän kiinnostui myös pop-musiikista ja teki omia kappeleita. Lukion ensimmäisellä luokalla hän esitti Mimiin roolin Tadamin Rent-musikaalissa ja tajusi, että oikeastaan hän halusi musikaaliartistiksi. Toisen lukiovuoden jälkeisen kesälomansa hän vietti Lontoossa West End Stagen kesäkurssilla, ja lakkiaisten jälkeisenä kesänä hän osallistui Guildhall School of Music and Drama -koulun järjestämälle Acting for Musical Theatre -kurssille. Tämän jälkeen hänet valittiin Åbo Svenska Teaterin Jesus Christ Superstar -musikaalin kokoonpanoon sen nuorimpana jäsenenä.

 

”Olin aloittanut opinnot Göterborgin balettiakatemiassa ja musiikki- ja teatterikorkeakoulun musikaalilinjalla vuonna 2014, eikä minun pitänyt palata Suomeen. Mutta sitten minulle tarjottiin Suomesta töitä, joista en voinut kieltäytyä. Näyttämökaudella 2019-20 tein Esmeraldan roolin Notre-Damen kellonsoittajassa Tampereen Teatterissa. Se oli jännittävää, koska kyseessä oli ensimmäinen ammattimainen roolini ja vieläpä suomeksi”, Josefin sanoo.

 

Koronapandemia antoi luomisrauhaa

 

Koronaviruspandemia iski keväällä 2020, ja teatterit suljettiin. Näin Josefin sai aikaa omille musiikkiprojekteilleen ja saattoi äänittää ensimmäisen albuminsa musiikkituottaja Toivo Hellbergin kanssa.

 

”Teatterissa ja musiikissa tärkeintä minulle on tarinan kertominen. Ymmärrän tämän entistäkin kirkkaammin nyt, kun olen tehnyt enemmän omaa tuotantoa. Olen aika hyvä kehittämään melodioita ja lauluharmonioita, mutta sanoitukset ovat aina olleet minulle hyvin tärkeitä. Jo teini-ikäisenä aina, kun kuulin jonkin uuden mieluisan kappaleen,  halusin ottaa selvää sanoista. Opiskellessani Göteborgissa muuan vieraileva opettajani kommentoi töitäni musiikin, laulujen ja sanoitusten parissa sanomalla, että ’näyttömällä voit loistaa ja saada hienoja rooleja, mutta kirjoittajana voit muuttaa maailmaa’. Se on kommentti, joka on jäänyt mieleen”, Josefin sanoo.

 

Stina Krookin säätiön stipendi mahdollisti Josefin Silénille opiskelut New Yorkissa. Kuva: Josefin Silénin kotiarkisto.

 

Stipendi mahdollisti opiskelun New Yorkissa

 

Josefin Silén oli yksi Stina Krookin säätiön stipendin saajista keväällä 2022. Apurahan turvin Josefin pystyi toteuttamaan unelmansa kuuden viikon näyttelijäkurssista The Barrow Groupissa New Yorkissa.

 

”New Yorkissa minulla oli myös tilaisuus solmia kontakteja ja tutustua opetustarjontaan lähemmin”. Olen aina halunnut suorittaa maisterin tutkinnon, ja niin löysin vuoden pituisen opinto-ohjelman arvostetusta Berklee College of Musicista. Hain ”Writing and Design for Musical Theatre” -ohjelmaan, ja olin ensimmäinen koskaan siihen hyväksytty suomalainen. Syksyllä muutan New Yorkiin!”, hän jatkaa.

 

Josefinista tuntuu, että tähdet ovat nyt oikeassa asennossa, joten hän voi keskittyä enemmän tekstin luomiseen.

 

”Haluan kirjoittaa. Minulla ei ole mitään kirjoittajakoulutusta, vaan kirjoitan intuitiivisesti. Koulutuksen myötä toivon saavani lisää itseluottamusta. Alalla puhutaan paljon siitä, että tarvitaan enemmän naispuolisia käsikirjoittajia, enemmän naisia pöydän toiselle puolelle. Sen sijaan, että vain valittelisin naisten vähyyttä, aion nyt itse tehdä asialle jotakin.”

 

Mistä löydämme Josefin Silénin vaikkapa viiden vuoden kuluttua?

 

”Toivottavasti olen tekemässä jotakin, jolla on vaikutusta ja jokin suurempi merkitys, jotakin, joka saa aikaan muutosta. Haluaisin tehdä projekteja, jotka on luovasti haastavia ja inspiroivia. Missä päin maailmaa olen fyysisesti, sitä en tiedä. Olen aina haaveillut laajasta työmarkkinasta.”