Stina Krookin säätiö jakaa yhteensä 150 000 euroa kuva- ja näyttämötaiteen tekijöille Suomessa – palkittujen joukossa lastenorkesteri Robin Rekku & Jekkuorkesteri
Lue lisää
Stina Krookin säätiö on myöntänyt yhteensä 238 000 euroa kuva- ja näyttämötaiteen tukemiseen kiinnittäen erityistä huomiota Suomen ruotsinkieliseen väestöön. Lisäksi jaettiin kolme 16 000 euron arvoista kunniapalkintoa. Kunniapalkinnon saavat dramaturgi Anna Simberg ja kuvataiteilijat Tor Arne ja Marjatta Hanhijoki. Kunniapalkinnon ohella säätiö on jakanut stipendejä 22 merkittävälle kuva- ja näyttämötaiteen edustajalle ja ryhmälle. Palkintojenjako pidetään perjantaina 22. huhtikuuta.
Stina Krookin säätiö tukee ja edistää kuva- ja näyttämötaidetta jakamalla vuosittain palkintoja ja stipendejä kiinnittäen erityistä huomiota Suomen ruotsinkieliseen väestöön. Keväällä 2022 Stina Krookin säätiö on myöntänyt 25 stipendiä yhteismäärältään 238 000 euroa.
– Säätiö haluaa stipendien avulla tukea sekä lupaavia, uransa alussa olevia taiteilijoita että palkita jo asemansa vakiinnuttaneita merkittäviä taiteilijoita pitkäjänteisestä työstä taiteen parissa. Stipendit myönnetään ensisijaisesti yksityishenkilöille, mutta saajina voivat olla myös ryhmät ja instituutiot. Stipendejä ei voi hakea, vaan säätiö myöntää palkinnot asiantuntijoiden lausuntojen perusteella, sanoo Stina Krookin säätiön puheenjohtaja Susanne Homén-Lindberg.
Uusi palkintosarja musiikille – residenssiohjelma jatkuu
Stina Krookin säätiö on ottanut käyttöön uuden palkintosarjan: näyttämötaide, musiikki.
– Olemme jo pidemmän aikaa puhuneet säätiössä siitä, että näyttämötaide on paljon enemmän kuin vain teatteria. Nyt haluamme laajentaa näkökulmaamme ja tunnistamme jatkossa enitstä selkeämmin myös musiikin tärkeänä kulttuurimuotona, jota haluamme tukea ja palkita, sanoo Homén-Lindberg.
Säätiö on edellisvuonna nimennyt asiantuntijan, jonka erityistehtävänä on etsiä ja ehdottaa palkittavia musiikkialalta. Keväällä 2022 uudessa kategoriassa palkitaan muun muassa Johanna Almark-Mannila, Monika Groop, Dan Karlström ja Josefin Silén.
Lisäksi säätiö elvyttää PortRE-portfolioresidenssiohjelmansa, jota ei ole voitu toteuttaa koronaepidemian pahimman vaiheen aikana. Ohjelmaa toteutetaan yhteistyössä Suomen Tanskan kulttuuri-instituutin kanssa. Residenssiohjelma tarjoaa vuosittain kahdelle taiteilijalle mahdollisuuden viettää viikko Kööpenhaminassa ja kehittää portfoliotaan yhdessä tanskalaisten taideasiantuntijoiden kanssa. Keskeistä ohjelmassa on antaa tilaa taiteilijoiden ja vakiintuneiden toimijoiden väliselle vuoropuhelulle.
PortRe 2022 -residenssiohjelman stipendiaatit ovat kuvataiteilijat Matilda Enegren ja Oliver Reuter.
30 000 euron koronatuki improvisaatioteatteri Stjärnfallille
Stina Krookin säätiö on vuodesta 2020 tukenut ryhmiä, jotka ovat joutuneet pahiten kärsimään pandemian asettamista rajoituksista.
– Koronapandemia on koetellut kulttuurialaa poikkeuksellisen raskaasti, ja siksi säätiölle oli vuonna 2020, kun pandemia puhkesi, erityisen tärkeää huomioida tämä ammattiryhmä. On ollut aivan mahtavaa seurata vierestä, kuinka korona-avustuksen saneet taiteilijat ovat kehittäneet ja työstäneet erilaisia mukaansa tempaisevia näytöksiä ja esityksiä, joita he ovat toteuttaneet annetussa kohderyhmässä pandemiasta ja rajoituksista huolimatta. Pandemia on kuitenkin pitkittynyt enemmän kuin kukaan meistä osasi arvata. Siksi säätiö on päättänyt myös tänä vuonna antaa erillisen koronatuen. Kohderyhmäksi valittiin nuoret, jotka ovat usean selvityksen mukaan kärsineet eniten pandemista ja siihen liittyvistä rajoituksista. Taide ja kulttuuri kuuluvat kaikille ja olen iloinen, että säätiö on pystynyt tukiensa kautta jakamaan kulttuuri-iloa myös niille väestöryhmille, joita koronapandemia on kurittanut pahiten, Homén-Lindberg sanoo.
Stina Krookin säätiön 30 000 euron koronaapuraha myönnetään tänä keväänä improvisaatioteatteri Stjärnfallille, jotta ryhmä voi toteuttaa yhteensä 25 ruotsinkielisille yläkouluille ja lukioille suunnatua työpajaa syksyn 2022 ja kevään 2023 aikana.
Stjärnfall on vuodesta 1996 toiminut vapaa teatteriryhmä, joka on määrätietoisesti pyrkinyt tekemään improvisaatiosta merkittävän ja inspiroivan osan ihmisten elämää. Vuosien varrella Stjärnfall on esittänyt improvisaatioita eri yleisöille, pitänyt taidekasvatustyöpajoja sekä tarjonnut räätälöityjä koulutuspaketteja ja improvisaatiokursseja kaikenikäisille opiskelijoille ja nuorille. Stjärnfall on Suomen ainoa ruotsinkielinen ammattimainen improvisaatioryhmä.
– Improvisaation avulla voimme saada oppilaat mukaan ja antaa heidän pitää hauskaa samalla, kun kehitämme heidän kykyään kommunikoida, kuunnella muita, ottaa paikkansa ryhmässä ja vapauttaa mielikuvituksensa. Siten tarjoamme heille myös kasvualustan, joka edistää henkilökohtaista kehitystä ja paljon muuta. Stjärnfallilla on paljon kokemusta nuorten kanssa työskentelystä, ja improvisaatio on loistava väline ikäryhmälle tärkeiden asioiden käsittelyyn, Homén-Lindberg perustelee myöntöä.
Tarkemmat tiedot jaetuista palkinnoista ja stipendeistä perusteluineen löytyy täältä.
Uutiset
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää