| | |

Tiedote 14.8.2019

 

Amos Rex ja Stina Krookin säätiö kutsuvat osallistujia ennakkoluulottomaan ja rohkeaan vuoropuheluun. Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä Muse Conversations tuo erilaisia ihmisiä yhteen uuden keskustelutavan avulla. Konseptin perustaja Theodore Zeldinin puheenvuoro on perjantaina 13.9. klo 13. Maanantaina 16.9. on luvassa yksi koululaisten keskustelu ja kaksi kaikille avointa maksutonta keskustelutapahtumaa. Ilmoittautuminen on auki 14.8.–1.9. Amos Rexin nettisivuilla.

 

Oxfordin yliopiston maineikkaan filosofin, historiantutkijan ja kirjailijan Theodore Zeldinin kehittämä keskustelukonsepti tuo saman pöydän ääreen eri sukupuolien, -polvien ja maailmankatsomuksen edustajia. Syntyy kiehtova kohtaaminen ja mieleenpainuva elämys, joka mullistaa keskusteluun osallistuneiden maailman – ainakin hetkellisesti.

 

Jo yli 12 000 henkilöä 20 maassa eri puolilla maailmaa on osallistunut Muse Conversations -konseptin keskustelutilaisuuksiin. Osallistujille annetaan illallisen kulkua mukaileva keskustelun menu, joka ohjaa pareittain käytävää keskustelua. Listalla olevat kysymykset johdattelevat osapuolet pohtimaan omaa elämäntapaansa ja tekemään uusia johtopäätöksiä omista kokemuksistaan. Samalla keskustelijoiden ymmärrys toisistaan lisääntyy.

 

”Keskustelu on kohtaaminen, jossa erilaisten muistojen ja tapojen muovaamat mielet ovat vuorovaikutuksessa. Mielipiteiden vaihto muokkaa tosiasioita ja ajatuksia. Keskustelu sekoittaa pakan ja antaa käyttöön uusia kortteja. Nyt jos koskaan on aika, jolloin tarvitsemme keskustelua. Se on kriittisen kiireellistä”, Theodore Zeldin toteaa.

 

”Stina Krookin säätiö haluaa taidetta hyödyntäen tukea ja innostaa ihmisiä rakentamaan keskinäistä luottamusta. Muse Conversations toimii parhaimmillaan voimakkaana ja voimaannuttavana muutoksen liikkeellelaskijana. Tavoitteena on laajentaa ja avartaa osallistujien näkemyksiä sekä lisätä empatian tunnetta toisiamme kohtaan”, säätiön hallituksen puheenjohtaja Susanne Homén-Lindberg sanoo.

 

”Amos Rex ei ole ainoastaan taidemuseo, vaan myös tapahtumapaikka. Bio Rexin ainutlaatuiset tilat, elokuvasali lämpiöineen muodostavat hyvät puitteet erilaisten ihmisten kohtaamisille. On tärkeää, että ihmiset kokevat asioita yhdessä, oppivat uutta ja saavat unohtumattomia elämyksiä. Muse Conversations on yksi juonne museon moninaisessa ihmisläheisessä toiminnassa”, kertoo ohjelmajohtaja Kaj Martin.

 

Tapahtuma on osa Stina Krookin säätiön juhlavuotta.

 

Muse Conversations -tapahtuman yhteistyökumppanit ovat: Theodore Zeldin & Oxford Muse, MiklagardArts, Stina Krookin säätiö ja Amos Rex.

 

Theodore Zeldin: Muse Conversations -alustus
13.9. klo 13-14
Bio Rex, Amos Rex

 

”Yksi maailman neljästäkymmenestä henkilöstä, jonka ajatuksilla on pysyvää arvoa uudella vuosituhannella.” (The Independent)

 

Filosofi ja historioitsija Theodore Zeldin kertoo Muse Conversations -konseptin taustalla olevista ajatuksista sekä miten keskustelu voi muuttaa maailmaa. Yleisölle avoin tapahtuma on maksuton. Lehdistöllä on mahdollisuus tavata ja haastatella Zeldiniä tapahtumassa.

 

Muse Conversations 16.9.
Bio Rex, Amos Rex

 

Klo 10–11 koululaistapahtuma, ei avointa ilmoittautumista
Klo 13–15 kaikille avoin, ilmainen tapahtuma, ennakkoilmoittautuminen
Klo 19–21 kaikille avoin, ilmainen tapahtuma, ennakkoilmoittautuminen


Ilmoittautumiset 14.8.–1.9: amosrex.fi/tapahtumat/muse-conversations

 

Keskusteluihin voi osallistua suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.