Kunniapalkinto – 16 000 euroa
Anna Simberg
Anna Simbergin laaja-alainen osaaminen on poikkeuksellista. Hän on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran dramaturgina ja näytelmäkirjailijana, ja hänen tuotteliaisuutensa hakee vertaistaan suomalaisessa teatterikentässä. Hän on toiminut dramaturgina Svenska Teaternissa ja Wasa Teaterissa ja uransa alkuvaiheessa myös Norbottens Teaterissa Luulajassa. Simberg on työskennellyt jokaisessa suomenruotsalaisessa teatterissa ja tehnyt töitä lähes kaikkien alan ihmisten kanssa. Lisäksi hän on kirjoittanut omia näytelmiä, tehnyt lukemattomia käännöksiä molemmilta kotimaisilta kieliltä ja kielille sekä ohjannut esityksiä. Tekemällä pitkän päivätyön näytelmäkirjailijajärjestö Labbet ry:ssä hän on merkittävästi vaikuttanut suomenruotsalaisen draaman kehitykseen. Simberg on myös aktiiviesti edistänyt tasa-arvoa, mikä onkin johtanut laajoihin rakenteellisiin muutoksiin teattereiden työkulttuurissa. Vuonna 2017 teatteriala nimitti hänet vuoden dramaturgiksi.
Simberg tuntee ruotsin- ja suomenkielisen teatterin perin pohjin. Hän ymmärtää, mitä teatterin tekeminen vaatii ja mitä katsojat tarvitsevat. Hänellä on kyky tulkita yleisöään oli sitten kyseessä pääkaupunkiseutu, maaseutu tai lähiö. Jo uransa alkutaipaleella toimiessaan dramaturgina Norrbottens Teaterissa hän tutustui pohjanmaalaisuuteen, saamelaisuuteen ja tornionjokilaaksolaisuuteen, mikä antoi hänelle uusia oivalluksia ja avasi uudenlaisia todellisuuksia. Näytelmäkirjailijana hän ei ole koskaan ollut elitisti vaan puolustanut aina yleisön oikeutta nauttia näytelmästä, oli kyseessä sitten Shakespeare, uutuusnäytelmä tai lastensatu. Hänellä on varma dramaturginen ote, tuntuma kieleen ja murteen vivahteisiin sekä tärkein ja arvokkain työkalu, joka dramaturgilla voi olla – rohkeus käyttää tarvittaessa punakynää.
Hänen panoksensa on jättänyt pitkäaikaisen ja näkyvän jäljen suomenruotsalaiseen ja suomalaiseen näyttämötaiteeseen.
Stipendit – 8 000 euroa
Marina Meinander
Marina Meinander on dramaturgi, ohjaaja ja käsikirjoittaja sekä Lilla Teaternin entinen johtaja. Nykyään hän toimii tuottajana Svenska Ylen draamatoimituksessa. Meinander suhtautuu intohimoisesti hyvään kirjoittamiseen ja työskentelee väsymättä draamakerronnan tason nostamiseksi. Hänen osaamisensa on uskomattoman laaja-alaista, ja hänellä on myös pitkä kokemus käsikirjoitusten työstämisestä TV:tä ja teatteria varten. Meinander oli yksi aloitteentekijöistä kunnianhimoisessa kolmivuotisessa teatterihankkeessa nimeltä Reko, jonka tavoitteena oli elvyttää suomenruotsalainen teatteri. Nykyisessä tehtävässään Svenska Ylen draamatuottajana hän on lisäksi perustanut sarjatyöpajan, jonka tarkoituksena on tukea käsikirjoittajia luomisprosessissa ja seuloa käsikirjoituksia korkeatasoisten TV-sarjojen tuottamiseksi. Meinander on väsymätön rohkaistessaan, sitouttaessaan ja antaessaan palautetta uusille kirjailijoille, jotta he eivät olisi pelkästään hyviä vaan loistavia. Tähän sisältyy ajatus, että kirjoittajien on hankittava laaja-alaista teatterikulttuurin osaamista ja opittava ymmärtämään ja kunnioittamaan näytelmäkirjoittamista. Hänen kunnianhimoisena tavoitteenansa on nostaa suomenruotsalaisen draaman tasoa sekä teatterissa että televisiossa niin, että se pärjää kilpailussa sekä kansallisilla että kansainvälisillä markkinoilla. Merkittävä tavoite koko alan kannalta.
Nina Dahl-Tallgren ja Sarah Bergkulla
Yleisöyhteistyöstä on nykyään tullut yhtä kiinteämpi osa teattereiden tarjontaa. Tavoitteena on ottaa yleisö tavalla tai toisella mukaan teatterin luoviin prosesseihin, ja siten edistää vuorovaikutusta näyttelijöiden ja esitysten kokijoiden välillä. Wasa Teaterissa yleisöyhteistyötä tekevät Nina Dahl-Tallgren ja Sarah Bergkulla ovat alan pioneereja. Heidän ponnistelunsa teatterin ymmärtämisen syventämiseksi ja yleisökynnyksen madaltamiseksi ovat ainutlaatuisia. Wasa Teater on edelläkävijä muihin suomalaisiin teattereihin verrattuna, mitä tulee yleisöyhteistyön laajuuteen ja monipuolisuuteen. Dahl-Tallgrenin ja Bergkullan menetelmät ovat kekseliäitä. Niihin kuuluu työpajoja, koulutuspaketteja ja teemapäiviä sekä tapaamisia esiintyvien taiteilijoiden kanssa ja tunnekortteja, ja heidän esimerkkinsä on innoittanut monia muita yleisyhteistyön parisissa toimivia eri puolilla maata. Yleisölle teatterikäynti muuttuu näin taiteelliseksi, viihdyttäväksi ja opettavaiseksi kokemukseksi. He ovat myös osallistuneet aktiivisesti Wasa Teaterin kolmivuotisen kehitys- ja tutkimushankkeen syntymiseen. Hankkeen tavoitteena on perustaa teatterikasvatuksen osaamiskeskus, jonka pyrkimyksenä on luoda konsepti, jossa yhdistyy teatteri ja pedagogiikka ja joka perustuu koulun opetussuunnitelmaan. Heidän panoksensa on ollut korvaamaton, eikä se ole ainoastaan johtanut innovatiivisiin ratkaisuihin teattereiden ja yleisön kannalta, vaan myös toiminut inspiraation lähteenä lukemattomille yleisöyhteistyön parissa työskenteleville ihmisille eri puolilla maata.
Susanne Marins
Marins on näyttelijä, joka on työskennellyt sekä Helsingissä että Turussa, mutta pääasiassa hän on näytellyt Wasa Teaterissa, jossa hän on tehnyt tähän mennessä suurimmat ja ehkä unohtumattomimmat roolinsa. Hän on näyttämötaiteilija, jonka lyyrassa on monta kieltä – kirjaimellisesti. Teatterin ohella hän kirjoittaa runoja ja säveltää ja on opetellut kitaransoittoa ja julkaissut omia musiikkiteoksia. Lisäksi hän on ollut mukana eräässä taide-elokuvaprojektissa ja on yksi Maalahdessa toimivan Malakta-taiteilijakollektiivin kantavista voimista. Hän on taiteellisen prosessin tutkija, etsijä, joka on aina valinnut oman tiensä. Leimaa antavaa hänen taiteelleen on rehellisyys ja nöyryys. Hän suhtautuu rooleihinsa hyvin herkästi eikä pelkää näyttää ihmisen haavoittuvuutta ja haurautta, mutta samalla hänessä on runsaasti esiintyvän taiteilijan rohkeutta. Marins on niitä näyttelijöitä, jotka liikkuvat vaivattomasti syvimmän tragedian ja nokkelan komedian välillä. Yleisö ei aivan heti unohda hänen rooliaan mykkänä Katrinina Äiti Pelottomassa, Peppi Pitkätossuna ja sydämellisenä ja hauskana klovnina Wasa Teaterissa esitetyssä Suomen tarinassa. Viimeisimmissä töissään hän on tutustunut uuteen teatterimuotoon, nukketeatteriin, ja kiertänyt maata esittäen perheen pienimmille tarkoitettua esitystä Det osynliga barnet. Se taas yksi osoitus Marinsin laaja-alaisuudesta näyttelijänä.
Nina Hukkinen
Nina Hukkinen on komedienne, mutta myös paljon muuta ja paljon enemmän. Kuten kaikessa hauskassa, taustalla on suurta vakavuutta. Joissakin rooleissa vakava pääsee enemmän esiin, kuten Härön elokuvassa Kaksi kotia. Juuri erot tekevät rooleista rooleja; erilaisten kohtaloiden ja ominaisuuksien ristivedossa Hukkinen luo hahmoja, joista on helppo pitää ja joihin on helppo samaistua. Hän on esiintynyt naispäärooleissa monilla näyttämöillä ja monissa elokuvissa eri kokoonpanoissa – Hovimäessä, Bärtilissä, Svenska Teaternissa ja Universumissa. Hän on näytellyt Irinaa Kolmessa sisaressa, ollut mukana useissa Joachim Grothin tuotannoissa ja esittänyt pääosaa kuunnelmassa Barnsmorskorna. Hukkinen tunnetaan siitä, että hän sulautuu ympäröivään kokonaisuuteen mutta hahmottaa roolinsa selkeästi. Hän tietää, mitä tekee, ja osaa myös tehdä. Valmistuttuaan Teatterikorkeakoulusta vuonna 1991 Hukkinen on työskennellyt enimmäkseen freelancerina, mikä on suonut yleisölle mahdollisuuden tutustua hänen taiteensa eri puoliin.
Niklas Häggblom
Niklas Häggblom on näyttelijä, joka osaa kaikkea: laulaa, soittaa ja tehdä rooleja, jotka edustavat ihmisyyden laajaa kirjoa. Häggblom on vaikuttanut vapaan teatterin kentällä, Teater Marsissa (Kaksi miestä teltassa, Seitsemän veljestä, Kolme sisarta ja Lokki), improvisaatioteatteri Stjärnfallissa, Teatteri Viiruksessa sekä televisiossa ja elokuvissa (mm. pääosa elokuvassa Glenn) niin ruotsiksi kuin suomeksi. Lisäksi hän on säveltänyt ja esittänyt musiikkia, yksin ja yhdessä muiden kanssa. Häggblomin roolitulkinnoissa on usein hyväntahtoisuutta, esitettävään henkilöön ja kohtaloon kohdistuvaa nöyryyttä. Näin hän valottaa pienen ihmisen suuruutta aina uudella tavalla. Tai osoittaa suuruuden pienuutta – sopusoinnussa edellä mainittujen luonteenpiirteiden kanssa. Katsojan on helppo pitää Häggblomista ja hänen rooleistaan, ja olla sitä mieltä, että hän on hyvä työssään!
Amanda Nyman
Amanda Nymanilla on laaja rekisteri, jota ulottuu sekä habitukseen että huumoriin. Hänellä on taito näyttää yhtä aikaa ovelalta ja herkältä – kuten viimeksi Jelenana Vanja-eno esityksessä Åbo Svenska Teaternissa. Taitavana näyttelijänä hän kykenee tekemään monenlaisia rooleja, mutta myös toimimaan ja liikkumaan yhdessä ja samassa roolissa – eli käyttää omaa persoonaansa. Nyman näkee roolinsa sekä sisältä että ulkoa – ja myös vähän sivusta. Hän on näytellyt Åbo Svenska Teaternissa vuodesta 2015, vuotta ennen valmistumistaan Teatterikorkeakoulusta. Hän on alusta asti ollut luonnenäyttelijä: Naisia 3, Kuninkaan puhe, Daniel Hjort, Sivullinen. Nyman pystyy ottamaan haltuun niin sivu- kuin pääroolinkin, niillä kaikilla on oma paikkansa. Nyman ei hae valmista paikkaa ja roolia – hän luo ne molemmat itse laajentaen sekä roolia että omaa persoonaansa.
Tiitta Stoor
Tiitta Stoorin työsarkaa ovat maskit ja kampaukset, joita tekemällä hän luo roolihahmoja. Stoor on työskennellyt sekä elokuvan että teatterin parissa, muun muassa vuosikymmenen ajan Kansallisoopperassa. Nykyisessä työpaikassaan Svenska Teaternissa hän on ollut yli kymmenen vuotta. Hän on mm. ollut tekemässä elokuvia Rööperi ja Puhdistus sekä näytelmiä Är det hett här ja Ett drömspel. Näissä kaikissa on eräänlaista karkeaa särmikkyyttä ja hahmoja, joilla on kasvoissa ja henkilössään syviä uurteita ja vivahteita. On kyse historiasta ja tarinoista, menneestä ajasta ja nykyhetkestä, aivan kuten näyttämöllä ja elokuvassa pitääkin. Stoorin maskit ovat paksuja. Pohjana on kuitenkin aina näyttelijän iho ja herkkyys. Hän antaa esiintyjien näyttää kasvonsa, ilmeensä ja roolihahmojensa persoonallisuuden peittämällä. Hän on tarkka mutta myös antelias ja avokätinen. Hän auttaa yleisöä näkemään näkemänsä. Stoor on ilmiselvä joukkuepelaaja, mutta hänellä on myös oma näkemyksensä siitä, mitä haluaa välittää yleisölle, mitä korostaa ja mitä piilottaa.
Sannah Nedergård
Sannah Nedergård on nuori, lupaava näyttämötaiteilija, joka valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2018. Hän on jo esittänyt pääosia useissa isoissa teatteri- ja elokuvaproduktioissa, joista voidaan mainita Pumpulienkeli ja Viulunsoittaja katolla Wasa Teaterissa, Next to Normal Svenska Teaternissa ja viimeksi elokuvassa Rikkikeltainen taivas ja kuunnelmassa Mordet på Laura Marklund. Nedergård on osoittanut kunnianhimoiseksi näyttelijäksi, jolla on kyky omaksua vaikeita rooleja ja esittää uskottavasti nuoria, vaikka he ovatkin jääneet yhteiskunnan marginaaliin. Nedergård näyttää roolihahmojen luontaisen vahvuuden, hän antaa heille energiaa. Hänen läsnäolonsa näyttämöllä on vahvaa ja omaperäistä, ja työskentely on vaikuttavan itsestään selvää. Tähän yhdistyy vielä ehdoton musikaalisuus. Mielenkiintoinen ja monipuolinen näyttelijä ja uuden sukupolven esiintyvä taiteilija, jota kannattaa seurata.
Stipendit – 8 000 euroa
Johanna Almark-Mannila
Johanna on laulaja, ohjaaja ja säveltäjä, ei pelkästään vuorotellen vaan myös samanaikaisesti.
Laulajana hänellä on laaja repertuaari, joka ulottuu jatsista, renessanssi- ja barokkimusiikista nykymusiikkiin. Hän on esittänyt myös Sibeliuksen Luonnotaren, joka on vaativan suomalaisen sopraano-ohjelmiston kulmakivi. Orkesterinjohtajana hänellä on Sibelius-Akatemian diplomi sekä kuoron- että orkesterinjohtajana. Opettajina hänellä ovat olleet ansioituneet herrat Eri Klas, Leif Segerstam, Jorma Panula, Esa-Pekka Salonen, Atso Almila ja Matti Hyökki. Eli Suomen parhaimmat. Mutta Johanna on myös pedagogi, jolla on laaja kokemus työskentelystä sekä harrastajien että ammattilaisten parissa – hän on toiminut useita vuosia Wegelius-instituutin opettajana ja kapellimestarina. Kuka tietää, ehkä jonakin päivänä Johanna iloisella ja virkistävän suoraviivaisella asenteellaan murskaa orkesterin johtamisen ikiaikaisen äijäperinteen. Jokin aika sitten hoksasin verkossa Johanna Almarkin äskettäin julkaiseman levyn myyntitekstiin: ”Sjung för livet och spela som folk – suomenruotsalaiset lauluaarteet uudessa asussa, vanhoja kansansävelmiä esittelevä konsertti Alexander Slotten ja Ernst V. Knapen teksteihin, kaikki Johanna Almark-Mannilan (JAM) uusina sovituksina.” Kuulostaa ihanan vanhanaikaiselta – ja Almark-Mannilassa on jotain aitoa vanhanaikaista muusikon ainesta. Silti harva on yhtä ennakkoluuloton ja nykyaikainen kuin hän. Usein Johannan tekemisissä on poliittinen tai kulttuuripoliittinen särmä, kuten esimerkiksi suurkonsertissa Climate Aid, jossa hänellä oli sormensa pelissä kaikessa, ja lopulta hänet nimitettiin leikkisästi ilmastoylikapellimestariksi. Kaiken kukkuraksi Johanna on myös taitava viulisti – jäämme vain odottamaan, milloin hän laulamisen ja oman musiikkinsa johtamisen ohella esiintyy samalla myös viulusolistina, ellei hän sitten jo ole tehnyt näin. Jos hän vielä saisi päähänsä samaan aikaan ajamaan sirkuspyörällä konserttisalin poikki viritettyä köyttä pitkin, hän epäilemättä onnistuisi siinäkin – aivan loistavasti.
Monica Groop
Monica Groop on tähti. Maailmantähti. Hänelle on satanut palkintoja ja kunniamainintoja:
Suomen kulttuurirahaston palkinto, Sibeliuksen syntymäkotimitali, Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston palkinto, Svenska Kulturfondenin palkinto. Hän on Ruotsin Kungliga Musikaliska Akademin jäsen. Hänelle on myönnetty Pro Finlandia -mitali. Groop on kuuluisa, maailmankuulu, legendaarinen. Jos kysyy keneltä tahansa maailmanluokan muusikolta, kuka Monica on, vastaus kuuluu, että häntä kunnioitetaan ja arvostetaan suuresti, ei pelkästään hänen äänensä vaan myös musikaalisuutensa, työmoraalinsa ja ahkeruutensa vuoksi. Miten monta roolia, ensi-iltaa ja esitystä Groopilla on takanaan tietää vain hänen miehensä ja vankkumaton tukihenkilönsä. Mutta luettelo hänen levyistään löytyy. Siitä voi laskea. Niitä on 100 – siis sata. Silti hän on edelleen tuntematon Suomessa. Hän on kaikessa tekemisessään asettanut musiikin itsensä edelle – ja se kuuluu. Upean soinnin ohella hänen äänessään on nöyryyttä ja pehmeyttä, jotka tekee hänen laulustaan vieläkin lämpimämpää ja hienompaa. Kaunis käy yhä kauniimmaksi, täydellinen täydellisemmäksi. Groop on tunnettu mutta tuntematon. Ehkä Stina Krook voisi tässä vaiheessa Groopin taiteilijaelämää – tässä suuren, menestyneen, maailmankuulun taiteilijan elämänvaiheessa – palkita taiteilijan, Monica Groopin, juuri siitä, että hän on onnistunut pysymään tuntemattomana kaiken tohinan keskellä. Vähän kuten Stina Krook itsekin.
Dan Karlström
Ahvenanmaalla ei kasva pelkästään omenia, siellä kasvaa myös laulajia. Asukaslukuun nähden huomiota herättävän monien kykyjen joukossa Karlström on yksi etevimmistä. Hän aloitti ekonomina, mutta hyppäsi pian kelkasta ja ryhtyi tenoriksi. Harjoitettuaan ääntään muun muassa Tom Krausen opissa hän pääsi Helsingin Kansallisoopperaan ja löysi pian tiensä maailmalle. Hänellä on ollut kiinnityksiä ensin Schillertheaterissa Nord-Rein-Westphalenissa, sitten Staatstheaterissa Darmstadtissa, vierailuja Bayreuthissa, Wiesbadenissa, Erfurtissa, Münsterissä jne. jne. Savonlinnan Oopperajuhlat, takaisin Kansallisoopperaan, Beijing, Berliini… Laulaminen kansainvälisillä ooppera-areenoilla on rankaa työtä – ja hatunnoston arvoinen suoritus. Vuodesta 2001 Karlströmilla on ollut kiinnitys Leipzigin oopperaan, mutta hän ei ole unohtanut juuriaan. Viimeksi viime kesänä hän oli mukana Kulturförening Katrinan Lisbeta-hankkeessa Ahvenanmaalla. Oopperan aiheena on noitavainot. Karlström oli Bryniel Kjellinus, yksi noitien jahtaajista. Karlström haluaa kehittää oopperatoimintaa Ahvenmaalla edelleen. Kun ottaa huomioon hänen sinnikkyytensä, ei olisi ihme, jos hän jonakin päivänä perustaisi sinne Suomenruotsalaisen kansallisoopperan. Vakavasti puhuen: Karlström on lahjakas, monipuolinen laulaja, määrätietoinen taitelija ja varsinainen keppostelija.
Johan Krogius
Vuoden 2003 joulu osoittautui kohtalokkaaksi, kun Johan sai lahjaksi Pavarottin CD:n. ”Minustakin tulee samanlainen”, viisivuotias tokaisi. Sillä tiellä hän on edelleen. Tie ei ole ollut helppo – ei mitään oikoteitä, joita ei olekaan, jos tahtoo todella hyväksi – mutta reitti on kuitenkin ollut ihmeen selvä, suoraan kohti päämäärää. Cantores Minores, Musikinstitutet Kungsvägen, Helsingin Konservatorio – Krogius valmistui ylioppilaaksi Eiran aikuislukiosta; koulua kahtena päivänä viikossa, maanantaisin ja keskiviikkoisin, jotta jäi aikaa harjoitella laulamista täysipainoisesti kolmena muuna päivänä; lauantaisin hän teki kotitehtäviä, sunnuntaisin muita asioita; sitten edelleen Savonlinnan oopperakuoroon, ensimmäinen palkinto Timo Mustakallio -laulukilpailussa, ensimmäinen palkinto vastaperustetussa Helsinki Lied -kilpailun B-sarjassa. B-sarja ei tarkoita, että laulajat olisivat huonompia kuin A-sarjassa, ainoastaan nuorempia. Johan ei ollut vain nuorempi vaan myös parempi kuin A-sarjan kilpailijat. Sittemmin hän on opiskellut Tukholmassa.
Ihmiset kasvavat entistä isommiksi paremman ravinnon myötä. Tällöin myös äänihuulet pitenevät. Seurauksena on, että Johanin ääniala – tenori – käy yhä harvinaisemmaksi. Tenoreja kuitenkin tarvitaan joka puolella maailmaa. Onneksi meillä on Krogius. Krogiuksen laulu on kaunista ja musikaalista ja hän pystyy laulamaan myös korkealta – ja pääsee vielä pitkälle. Ehkä jopa pidemmälle kuin Pavarotti. Odotamme jännityksellä.
Desiree Saarela
Desiree on niitä esiintyjiä, joita englanniksi kutsutaan nimellä singer-songwriter. Hän on kansanlaulaja. Mikä ei tarkoita samaa kuin kansanmuusikko. Tai ehkä hän on kuitenkin juuri sitä: kansan muusikko. Siis kaksi eri sanaa. Hänen luovuutensa ammentaa ei ehkä niinkään populaarista vaan kansasta, ihmisistä, inhimillisyydestä, jostakin konkreettisesta. Desiree Saarela on syntynyt Helsingissä ja valmistunut musiikkipedagogiksi Pietarsaaren ammattikorkeakoulusta. Hän on myös suorittanut lisäopintoja, ja hänellä maisterin tutkinto Sibelius-Akatemiasta. Nykyisin hän asuu Pedersöressä. Vaikka elämänkerralliset yksityiskohdat ovat sinällään epäkiinnostavia, ne saavat tässä kertoa Saarelan muusikkouden ytimestä. Kansanmusiikkiin liittyy edelleen tietynlaisia ennakkoluuloja: että kyse olisi vain korvakuulolta soittamisesta ja oman amatööriyden korostamisesta. Näinhän asia ei ole. Päinvastoin kyse on tiedostamisesta ja tietoisista valinnoista. Kyse on maaseudun, kaupungin, laadun ja politiikan yhdistämisestä – eräänlaisesta tietoisesta pelkistämisestä, jossa keskitytään ihmiseen, kestävyyteen sanan laajimmassa merkityksessä. Saarela on tarinankertoja, joka on ymmärtänyt, mikä kaikessa taiteessa on keskeisintä: jos haluaa tulla ymmärretyksi muualla maailmassa, pitää olla syvälle juurtunut omaan ympäristöönsä. Vain voimakkaasti koettu yksityinen voi olla universaalia. Saarela on ymmärtänyt monia muitakin asioita, kuten aikaperspektiivin eli miten me kaikki olemme perinteen kantajia; se on kuin meitä kaikkia yhdistävä pitkä tarina, joka jatkuu sukupolvesta toiseen, kuin punainen lanka tai verkko, jossa me kaikki kiipeilemme ja etenemme parhaan kykymme mukaan. Hän on julkaissut kymmenkunta albumia eri kokoonpanoissa – usein oman Triskel-yhtyeensä kanssa. Nimet kertovat omaa tarinaansa: Circles, This place and coming home, Som folk, Tidsemigranten, Morgon över Helsingfors, Återkommanden, Mellan världar, Folkmusik från Fantásien, MoD, Vidare… Viimeisin teosta, Brandliljos och Eldsjälar, sanotaan hänen parhaakseen. Näinhän se pitää ollakin. Desiree Saarela on kotiseutuaktivisti, jonka katse on maailmalla.
Josefin Silén
”Näytteli Peppi Pitkätossua Finnsin kesäteatterissa 12-vuotiaana”. Tämä jo kertoo kaiken Silénistä ja riittäisi hyvin palkinnon perusteluiksi. Mutta jo ihan olosuhteiden vuoksi on syytä vähän laajentaa kokonaiskuvaa. Silén syntyi ja kasvoi Espoossa. Hän lauloi useassa kuorossa ja kiinnostui popmusiikista 13-vuotianaa, aivan kuten pitääkin. Hän teki myös omia lauluja. Neljätoistavuotiaana hän osallistui Melodi Grand Prix -kilpailuun. Viisitoistavuotiaana hän toimi demo- ja taustalaulajana Helsinki Recordsilla ja 16-vuotiaana taustalaulajana Euroviisujen semifinaalissa ja finaalissa. Hän esitti Mimiä Sandelsin musiikki- ja kulttuurikoulun ja TaDaMin Rent-musikaalissa, poikkesi hetkeksi Lontooseen harjoittelemaan Guildhall School of Music and Drama -oppilaitoksessa, otettiin Turun ruotsalaisen teatterin Jesus Christ Superstar -musikaalin esiintyvään kokoonpanoon sen nuorimpana jäsenenä; on opiskellut Baletti-akatemiassa ja Göteborgin musiikki- ja teatterikorkeakoulun musikaalilinjalla – ja kaikki on sujunut kuin tanssi. Esmeraldan rooli Notre Damen kellonsoittajassa Tampereen Teatterissa. Kun koronapandemia sulki kaikki teatterit, Silén levytti ensimmäisen albuminsa. Nyt, kun Silén on vuoden verran vartonut kulisseissa odottaen teattereiden avautumista, hän esiintyy vihdoin Mary Poppinsina Svenska Teaternissa – pitäkää huivista kiinni. Onneksi olkoon kaikille, jotka ovat onnistuneet hankkimaan liput esitykseen ja pääsevät seuraamaan tätä todellista lahjakkuutta. On kysyttävä, onko hän jo liian menestyvä mahtuakseen ”suomenruotsalaisen” määritelmään, sillä hän on matkalla kuuluisuuteen. Hänestä tulee maailmantähti, kyse on vain siitä, milloin se tapahtuu. Onneksi Mary Poppins osaa lentää ympäristöystävällisesti, sillä Silén joutuu tulevaisuudessa lentämään ja matkustamaan paljon.
Kunniapalkinto – 16 000 euroa
Tor Arne
Tor Arne totesi Helsingin Sanomien haastattelussa neljä vuotta sitten, että hänen tuolloin juuri avattu yksityisnäyttelynsä Galerie Anhavassa jäisi todennäköisesti hänen viimeisekseen. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja luominen on jatkunut huipentuen uuteen yksityisnäyttelyyn samassa paikassa helmikuussa 2022. Arne opiskeli Turun piirustuskoulussa ja 1950-luvulla Vapaassa taidekoulussa, jossa hän toimi myös pidettynä opettajana ja rehtorina useita vuosia. Ura taiteilijana on jo kestänyt yli puoli vuosisataa, ja tänä aikana hän on kehittänyt omaleimaisen tyylin, joka on harvinaisen pehmeä ja viehättävä. Arnen abstrakteissa öljyvärimaalauksissa voi joskus aistia maiseman, mutta keskeistä ovat värit, joissa on erityinen hohto. Teoksia on osuvasti kuvattu ”värimeditaatioksi”. Arnen töissä on jotain syvästi optimistista, ne ovat lohduttavia ja rauhoittavia olematta kuitenkaan mitenkään banaaleja.
Marjatta Hanhijoki
Marjatta Hanhijoella oli syksyllä 2021 laaja näyttely Helsingin taidehallissa. Rakennuksen isojen salien täyttäminen vaatii suurta taiteilijuutta, sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti, ja juuri sitä yleisö sai kokea. Kokonaiset viisi vuosikymmentä oli esillä tässä retrospektiivissä, joka sisälsi grafiikkaa, piirustuksia ja maalauksia. Hanhijoelle on ominaista, ettei hän pelkää monumentaalisia mittasuhteita ja että hän kunnioittaa suuresti arkielämää ja kuvaa asioita, joita emme muuten ehdi katsoa, kuten tavallisia sisätiloja. Hänen osaamisensa näkyy myös siinä, että tilaustyötkin huokuvat samaa empatiaa kuin hänen muukin taiteensa – esimerkiksi Leena Krohnia esittävä akvarelli (WSOY:n tilaus vuodelta 1998) on muotokuva, joka toivottavasti löytää paikkansa kotimaisen taiteen kaanonissa. Hanhijoen kyky nähdä kauneutta arkipäiväisessä on hänen lahjansa meille muille.
Stipendit – 8 000 euroa
Astrid Strömberg
Astrid Strömbergillä on äärimmäisen kehittynyt visuaalinen tyyli, joka on selkeästi nykyaikainen mutta ei sidottu trendeihin. Vuonna 2019 hän osallistui Kuvataideakatemian Kuvan Kevät -maisterinäyttelyyn, jossa hänen maalauksensa nousivat esiin yhtenä vuoden vahvimmista teoksista. Viimeksi hän on ollut mukana Taidemaalariliiton galleriassa vuoden 2021 lopulla pidetyssä yksityisnäyttelyssä Tales from the land of Oblivion, jossa oli esillä myös tilateoksia. Strömbergin tyyli on suoraviivainen mutta myös arvoituksellinen, ja hänen töissään on latautuneita symboleja, kuten tribaaleja, sydämiä ja huulia. Hän maalaa voimakkain öljyvärein yhdistäen pehmeää ja kovaa: jäykkiä kuvioita ja orgaanisia motiiveja rinta rinnan kontrasteina. Strömbergin teokset muistetaan – ne ovat anteeksipyytelemättömiä ja kunnianhimoisia, aivan omanlaisiaan.
Josefina Nelimarkka
Josefina Nelimarkka luo taidetta, joka on häpeämättömän kaunista ja jossa hän käyttää taitavasti useita eri tekniikoita. Lasi, silkki, kangas tai teknologia – mikään ei ole hänelle vierasta, ja hänen monipuolisuudessaan vallitsee hienostunut harmonia: kaikki sopii saumattomasti yhteen äärimmäisen kehittyneen esteettisen näkemyksen ansiosta. Visuaalisesti kauniiden teosten taustalla on koherentteja ja mielenkiintoisia konsepteja. Nelimarkka tekee yhteistyötä Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa ja välittää taiteessaan tietoa ilmastosta ja ilmansaasteista. Hän on pitänyt näyttelyitä Helsingin taidemuseon galleriassa ja viimeksi Titanik-galleriassa Turussa. Lisäksi hän on toteuttanut kokeellisempia projekteja, joihin kuuluu sovellus ja metsäympäristöön sijoittuva taidenäyttely. On nykyaikaa olla monipuolinen, mutta harva on sitä yhtä itsestään selvästi ja hienostuneesti kuin Nelimarkka. Hänen taidettaan kannattaa seurata!
Katarina Reuter
Katarina Reuter maalaa viisaasti ja huolellisesti. Hänen maalauksensa ovat hämmästyttävän yksityiskohtaisia ja suggestiivisia, toisinaan lähes aavemaisia. Niissä yksityiskohtien ilmiömäisen tarkka kuvaus yhdistyy jännittävästi mielikuvitusta kiihottaviin aiheisiin. Tua Forsström kirjoitti keväällä 2021, että ”Katarina Reuterin kuvat ovat arvoituksellisia ja täysin arvaamattomia, mutta voivat herättää saman syvän tunnistamisen ja itsestäänselvyyden tunteen – ikään kuin ne olisivat olleet olemassa koko ajan, kunnes hän on tuonut ne esiin ja tehnyt ne näkyviksi”, ja onnistui näin vangitsemaan Reuterin maalausten olemuksen yhteen virkkeeseen. Taidemaalariliiton galleriassa touko-kesäkuussa 2021 esillä ollut yksityisnäyttely Maalauksia huoneesta oli upea kokonaisuus, jossa Reuter saattoi esitellä teknistä osaamistaan ja osoittaa samalla olevansa taidemaalari, joka ei polje paikallaan, vaan pyrkii määrätietoisesti tutkimaan uusia alueita. Näyttelyn maalaukset olivat täynnä eläimiä ja värejä, helposti lähestyttäviä mutta syvällisiä ja koskettavia. Reuterin läpeensä harkittua lähestymistapaa maalaamiseen tarvitaan; se rikastuttaa taide-elämäämme.
Kim Simonsson
Kim Simonsson valmistui Helsingin Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2000. Hänen taiteellinen läpimurtonsa osui samaan ajankohtaan koira-aiheilla, joissa jo tuolloin oli kiteytyneenä hänelle ominainen uhkaavuuden ja haavoittuvuuden yhdistelmä. Siitä lähtien hän on kehittänyt omaa, unohtumattomien fantasiahahmojen kansoittamaa visuaalista maailmaansa, jossa on viittauksia mm. mangaan, uskontoon, mytologiaan ja pop-kuvastoon. Simonssonin taiteessa on samantapainen tunnelma Grimmin veljesten saduissa, joissa kaunis ja suloinen kohtaa hurjan ja pelottavan. Simonsson tekee usein keramiikka ja kokeilee jatkuvasti käyttäen vaativaa tekniikkaa, jonka hän niin hyvin hallitsee. Verrattain uusi elementti Simonssonin taiteessa on Sammalihmiset, Moss People; teokset ovat veistoksista, joiden pintaa peittää maaginen, vihreä sammalmainen kerros. Tämä ainutlaatuinen menetelmä syntyi sattumalta eräiden sähköstaattisten kokeilujen tuloksena, ja sen voidaan ajatella muutenkin symboloivan Simonssonin kehitystä: hänen teoksensa ovat aina selvästi hänen töitään, mutta tekninen toteutus ei koskaan polje paikallaan.
Maria Wolfram
Maria Wolfram opiskeli alun perin oikeustiedettä mutta vaihtoi vuonna 1993 taideopintoihin Vapaassa Taidekoulussa Helsingissä. Sittemmin hän jatkoi niitä Englannissa Maidenheadissa ja Lontoossa, kunnes vuonna 2002 valmistui kuvataiteen maisteriksi (pääaineena maalaus) Chelsea College of Art and Design -nimisestä opinahjosta. Sen jälkeen hän on pitänyt lukuisia näyttelyitä niin koti- kuin ulkomaillakin. Usein toistuva teema hänen maalauksissaan on nainen, joka on kuvattu ennen kaikkea feministisestä ja monikulttuurisesta näkökulmasta. Vuonna 2021 PARVS julkaisi Wolframista monografian, jossa taidehistorioitsijat Christine Langinauer ja Anu Utriainen analysoivat hänen maalauksiaan yksityiskohtaisesti. Utriainen ylistää ”maalausten matriarkaalisia, arkkityyppisiä ja mytologisia hahmoja”, mutta huomauttaa, että Wolfram on kuitenkin moderni: ”teoksilla on kuitenkin selvästi vahva suhde nykypäivään. Niissä analysoidaan tarkkanäköisesti naisten erilaisia rooleja ja naisia itsenäisinä toimijoina.”
Langinauer on samoilla linjoilla ja kirjoittaa: ”Maalaukset saavat ajattelemaan sisaruutta, kaikkia naisryhmiä, jotka ovat pitäneet yhtä ja tukeneet toisiaan kautta aikojen.” Näennäisen yksinkertaisin keinoin Wolfram pystyy viemään katsojan ajatukset ihmiskunnan historiaan.
Mesenaattipalkinto – 8 000 euroa
Lars Göran Johnsson
Lääketieteen ja kirurgian tohtori Lars Göran Johnsson teki ensimmäiset taideostoksensa 1960-luvun alussa. Sittemmin hänen kokoelmansa on kasvanut satoihin – ellei jopa tuhansiin – teoksiin, ja siitä on tullut yksi maamme tärkeimmistä suomalaisen ja pohjoismaisen modernismin ja nykytaiteen kokoelmista.
Johnsson ei itse katso olevansa keräilijä. Ismo Kajanderin haastattelussa (jonka Porin taidemuseo julkaisi vuonna 2015 osana näyttelyluetteloa) hän kuvailee suhdettaan taiteeseen seuraavasti: ”Minua kutsutaan keräilijäksi. Nyt haluan sanoa – ja tämä on hyvin tärkeää – etten ole koskaan pitänyt nimityksestä ”keräilijä”. Olen taiteesta nauttija.” Nauttiminen myös näkyy Johnsonin kokoelman persoonallisessa ja intensiivisessä luonteessa. Valinnat osoittavat esteettistä hienostuneisuutta ja tunneperäistä sitoutumista. Myös läheiset ystävyyssuhteet taiteilijoihin ovat jättäneet jälkensä kokonaisuuteen. Johnsonin saavutus on myös osoitus siitä, että ison taidekokoelman kartuttaminen ei välttämättä vaadi suurta omaisuutta. Rajallisia resursseja voi täydentää intuitiolla ja päämäärätietoisuudella. Aiemmin Johnssonin kokoelmaa säilytettiin Porin taidemuseossa, mutta vuonna 2016 hän lahjoitti sen Turun taidemuseolle. Lahjoitus ilahdutti suuresti laajaa yleisöä, mutta Johansson säilyttää edelleen pientä valikoimaa suosikkiteoksiaan kotona, jossa hän jatkuvasti hienosäätää ripustusta.
PortRe-portfolioresidenssiohjelman stipendit
Matilda Enegren
Matilda Enegren maalaa introspektiivisia ja äärimmäisen tunnelmallisia teoksia, joissa pinnan alla vaanii jotakin pahaenteistä. Hän valmistui maisteriksi Valandin taidekoulusta Göteborgissa vuonna 2015, ja sen jälkeen hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä, viimeksi tammikuussa 2022 Galleria Huudossa Helsingissä. Hän on teknisesti taitava ja osaa tutkia sekä ihmiskasvoja että ympäristöjä. Taiteilija on jo vuosia maalannut muotokuvia naapurustossaan asuvista ihmisistä, ja hahmoissa näkyy hänen havaintokykynsä ja psykologinen tarkkanäköisyytensä: mallien silmät ja katseet vangitsevat katsojan. Enegrenin taiteessa on vahva kerronnallinen elementti, ja hänen teoksensa on helppo kuvitella ikkunoiksi tarinaan. Maalausten atmosfääri jää mieleen, mutta samalla sitä on vaikea pukea sanoiksi. Vaatii todellista osaamista, että saa aikaan tällaisen vaikutelman.
Oliver Reuter
Oliver Reuterin taide osoittaa varhaisemman populaarikulttuurin läheistä tuntemusta mutta tuntuu aidolta myös tässä ja nyt. Hän on opiskellut Turun Kuvataidekoulussa ja suorittaa parhaillaan vuonna 2021 aloittamiaan maisteriopintoja Kuvataideakatemiassa. Reuterin luova työskentely on ollut johdonmukaista jo useiden vuosien ajan ja kertoo taiteellisesta näkemyksestä, joka jännittävä ja vauhdikas. Maalauksissa ja piirroksissa näkyy olentoja ja hahmoja, jotka tuntuvat tutuilta sarjakuvista ja animaatioista, mutta ovat selvästi Reuterin omia luomuksia eivätkä pastisseja. Teoksista välittyy luomisen ilo ja varma ote viivaan ja voimakkaisiin, selkeisiin väreihin.
Koronatuki – 30 000 euroa
Stjärnfall
Stjärnfall on vuodesta 1996 toiminut vapaa teatteriryhmä, joka on määrätietoisesti pyrkinyt tekemään improvisaatiosta merkittävän ja inspiroivan osan ihmisten elämää. Vuosien varrella Stjärnfall on esittänyt improvisaatioita eri yleisöille, pitänyt taidekasvatustyöpajoja sekä tarjonnut räätälöityjä koulutuspaketteja ja improvisaatiokursseja kaikenikäisille opiskelijoille ja nuorille. Stjärnfall on Suomen ainoa ruotsinkielinen ammattimainen improvisaatioryhmä. Improvisaation avulla voimme saada oppilaat mukaan ja antaa heidän pitää hauskaa samalla, kun kehitämme heidän kykyään kommunikoida, kuunnella muita, ottaa paikkansa ryhmässä ja vapauttaa mielikuvituksensa. Siten tarjoamme heille myös kasvualustan, joka edistää henkilökohtaista kehitystä ja paljon muuta. Stjärnfall toteuttaa työpajoja yläasteen kouluissa syksyn 2022 ja kevään 2023 aikana.