Paperi ja valo taiteellisina elementteinä – Emilia Tannerin haastattelu

Emilia Tanner on nuori ja nouseva taiteilija, jonka elementtinä on paperi eri muodoissaan. Toisaalta häntä kiehtovat myös valon lukemattomat ulottuvuudet. Viimeisimmässä näyttelyssään 19.2.–7.3.2021 Helsingin Project Roomissa Emilia kokeili paperin ja valon suhdetta.

Emilia Tanneria (synt. 1990) on lapsesta lähtien kiinnostanut piirtäminen. Peruskoulu ei antanut tilaa kasvavalle taiteellisuudelle, joten Emiliassa kypsyi ajatus taideopintojen aloittamisesta. Ensimmäinen etappi oli Tuusulassa toimiva Pekka Halosen akatemia, jossa Emilia sai ensimmäistä kertaa omistautua kokoaikaisesti taiteelle. Akatemiassa hän pääsi myös kokeilemaan taidegrafiikkaa, joka on sittemmin leimannut hänen taiteellista suuntautumistaan.

– On totta, että paperi on usein toistuva elementti taiteessani. Kun aloitin myöhemmin opinnot Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa, aloin miettiä, pitäisikö minun keskittyä yksinomaan paperiin. Paperi on minulle niin monimerkityksellistä. Siinä on kyse rakenteesta, kosketuksesta, tunteesta ja inhimillisyydestä. Paperi kantaa sitä paitsi aina jonkinlaista tarinaa, Emilia kertoo.

Näyttely Japanin Tottorissa

Kuvataideakatemian maisteriopintojen loppuvaiheessa Emilia opiskeli puoli vuotta Japanissa Tsukuban taideyliopistossa.

– Vaihto-opiskeluaika Japanissa oli minulle pitkäaikainen unelma, joka toteutui Kuvataideakatemian vaihto-ohjelman kautta. Vietin paljon aikaa Tsukuban yliopistokaupungissa, mutta myös Tokiossa, ja lisäksi matkustelin Japanin eteläosissa. Opettelin japania ja tutustuin Japanin kulttuuriin. Yhdessä japanilaisen opiskelukaverini Yu Andohinkanssa haimme ja saimme mahdollisuuden pitää näyttely Soran galleriassa Japanin itärannikolla sijaitsevassa Tottorin kaupungissa. Minä asetin näytteille taidegrafiikkaa ja paperi-installaatioita, ja hän esitteli piirustuksia ja kolmiulotteisia veistoksia.

Setouchin taidetriennaali teki suuren vaikutuksen

Vaihto-opiskeluaikanaan Japanissa Emilia kävi kolmen vuoden välein järjestettävässä Setouchin taidetriennaalissa. Festivaalin taideteokset ovat näytteillä Japanin neljän pääsaaren välissä olevan Seton sisämeren eri saarilla. Festivaalialueen leveys lännestä itään on noin 450 km ja pituus pohjoisesta etelään 15–55 km. Festivaalivieraat kulkevat saarelta toiselle lautoilla.

– Setouchin taidetriennaali teki minuun erittäin suuren vaikutuksen. Kauniiden maisemien lisäksi myös taideteokset olivat aivan uskomattomia. Ne oli usein asetettu näytteille tyypillisiin japanilaisiin taloihin, joiden seinät ja liukuovet ovat washi-paperia. Useissa taideteoksissa valolla ja auringonvalolla oli erityinen rooli; ne kertoivat eri tavoista tarkastella asioita esimerkiksi peilien kautta. Se, että pohdiskelen nykyisessä taiteessani paljon valoa, pohjautuu juuri kokemuksiini Setouchissa, Emilia kertoo.

Ei ihme, että monet Emilian viitetaiteilijoista ovat Japanista.

– Haluan mainita erityisesti kaksi heistä: Hiroshi Sugimoto teki suuren vaikutuksen kuvasarjallaan, jossa hän tutki elokuvateatterissa valkokankaalle heijastettavaa valoa. Toinen on kuvanveistäjä Rei Naito ja hänen työnsä ”Matrix”, joka on koko Teshiman taidemuseon ainoa taideteos. Se oli erittäin kokonaisvaltainen kokemus, joka aktivoi kaikkia aisteja.

Taidetta virheistä ja poikkeuksista

Koronavuosi on ollut monille vaikea. Emilia sanoo olevansa kaikesta huolimatta kiitollinen siitä, että hän on pysynyt terveenä ja hänen näyttelynsä ovat vain siirtyneet peruuntumisen sijaan. Emilia sai Stina Krookin säätiön stipendin keväällä 2019, ja sen ansiosta hän on pystynyt toimimaan kokopäiväisenä taiteilijana. Stipendi on myös mahdollistanut sen, että hänellä on odotettavissaan monia uusia näyttelyitä.

– Olen pystynyt viimeisen vuoden aikana keskittymään taiteeseeni, ja koen kehittyneeni valtavasti. Olen kokeillut kaikkia mahdollisia tekniikoita kohopainatuksesta paperin hiekkapuhallukseen. Mielenkiintoisimmat taideteokset ovat syntyneet sattumalta. Käytän esimerkiksi laservaloa paperin sävyttämiseen tai käytännössä polttamiseen. Olen usein suunnitellut prosessin etukäteen. Lasersäde saattaa kuitenkin syystä tai toisesta liikahtaa, mikä jättää oman jälkensä paperiin. Juuri tällaisesta poikkeamasta tulee taideteoksen kiinnostavin yksityiskohta, Emilia kertoo.

Emilian viimeisin näyttely järjestettiin Kuvataideakatemian Project Roomissa Helsingissä 19.2.–7.3.2021. Se koostui erityyppisistä paperiteoksista, installaatioista ja jopa videoinstallaatiossa, jossa oli mukana myös ääntä. Tärkeä osa näyttelyä oli valon peilautuminen taideteoksiin ja taideteoksissa.

Teksti: Jonna Varhama

Kuva: Teemu Silván